Belgiassa vesijohto kuljettaa jatkossa pelkkää olutta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Belgia tunnetaan oluenystävien maana. Siellä olutkulttuuri ja yleinen olueen suhtautuminen on valovuosia edellä Suomen holhousyhteiskuntaa, jossa pohditaan parhaillaan 70-luvun tyyliin keskioluen palauttamista pelkästään Alkon myyntiin.

Bruggen kaupungissa olut otetaan vakavasti, ja nyt kaupunki on kantanut kortensa kekoon ja investoimassa merkittävällä tavalla panimotoimintaan. Kaupunki on nimittäin rakentamassa maanalaisen vesijohdon, jota pitkin olut kulkee jatkossa kätevästi ja nopeasti panimolta pullottamoon, Agence France-Presse uutisoi.

Olutjohdon reitti kulkee De Halve Maanin panimolta noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle pullottamolle. Johdon valmistumiseen saakka olutta on kuljetettu sadoilla säiliöautoilla. Jatkossa myös turistien on mukavampi tutustua alueeseen, kun kuljetuskalusto on poissa teiltä. Putken rakentaminen alkaa ensi vuonna.