Amerikkalainen Yksin kotona -elokuvien tähti Macaulay Culkin on viime vuosina ollut enemmän julkisuudessa huumeongelmiensa kuin näyttelijäuransa tiimoilta. Taannoin hän nousi uutisiin perustettuaan The Pizza Underground-bändin, mutta nyt hän on joutunut ikävän nettihuijauksen kohteeksi.
Verkossa leviää nimittäin huhu siitä, että näyttelijä-rokkari olisi kuollut. Lopulta huhu levisi niin laajalle, että Culkin itse päätti kumota huhut ilmoittamalla Twitterissä olevansa yhä hengissä.
33-vuotiaan ex-lapsitähden alkoi taannoin heikoissa merkeissä. Yhtye esiintyi toukokuussa Iso-Britannian Manchesterissa sijaitsevassa Zoo-ravintolassa, jossa yleisö heitteli bändiä muovituopeilla. Keikka keskeytyi musisointia seuranneen henkilön noustua lavalle kesken Macaulay Culkinin kazoo-soolon. The Pizza Underground -yhtyeen saama vastaanotto oli vielä jäätävämpää Nottinghamissa järjestetyillä Dot to Dot -festivaaleilla, jossa yhtye joutui lopettamaan keikkansa ennen aikojaan yleisön buuattua ja heiteltyä bändin jäseniä oluttuopeilla.
Macaulay Culkinin The Pizza Underground -yhtye teki taannoin kunniaa newyorkilaiselle Velvet Underground -taiderockbändille. Videolla näyttelijä kopioi Andy Warholin kuuluisaa taidevideota, jossa poptaiteilija syö hampurilaisen vaitonaisissa tunnelmissa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Macaulay Culkin tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.