Koiralta puuttuivat etujalat – sai uudet 3D-tulostimella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Olemme uutisoineet lukuisista tapauksista, joissa raajarikot ihmiset ovat saaneet itselleen edullisia mutta toimivia proteeseja 3D-tulostimien avulla. Nyt 3D-tulostimien teknologia on puolestaan tarjonnut Derby-nimiselle koiralle mahdollisuuden kävellä ja juosta neljällä jalalla.

YouTube
YouTube

Derbyn eturaajat ovat olleet sen syntymästä lähtien epämuodostuneet, eikä koira ole voinut kävellä normaaliin tapaan niiden kanssa. Eläimen uudet omistajat halusivat Derbylle mahdollisuuden elää muiden koirien tavoin, ja kääntyivät 3D-tulostustekniikkaan erikoistuneen 3D Systems -yrityksen puoleen.

3D Systems kehitteli Derbylle jalkaproteesit, jotka toimivat oikeiden jalkojen tapaan. Koira on nopeasti tottunut uusiin eturaajoihinsa, ja tuoreella Youtube-videolla pääsemme seuraamaan, miltä Derbyn uusi elämä uusine jalkoineen näyttää. 3D Systemsin mukaan videolla nähtävät proteesit eivät ole vielä lopulliset, vaan koiran tekojalkoja kehitellään koko ajan parempaan suuntaan.