Kouvolalainen jääkiekkojoukkue KooKoo on huomenna matkaamassa Suomen Turkuun, jossa se kohtaa Mestiksen toisessa välieräottelussa TuTon. Joukkueessa oli tänään ilmeisesti jonkinasteista epävarmuutta Turun liittymisestä Suomeen, sillä joukkue kysyi Twitterissä poliisilta, että tarvitaanko kaupungin rajan ylittämiseen passia.
@KouvolanKooKoo Kiitos kysymästä. Ei tarvita passia. Eikä sen puoleen kai hammasharjaakaan #tsemppiäpeleihin
— Suomen poliisi (@SuomenPoliisi) March 24, 2015
Poliisi ymmärsi ensi kaudella Liigaan nousevan joukkueen akuutin ongelman ja vastasi kouvolalaisille Twitterissä, ettei Turkuun tarvita passia. Samalla viranomaiset totesivat 1990-luvun viihdeohjelman nimeä mukaillen, että passin lisäksi myös hammasharjan voi jättää huoletta kotiin Turkuun matkatessa.
Lopuksi poliisi toivotti vielä tsemppiä tuleviin peleihin. Maanantaina KooKoo ja TuTo kohtasivat peräti 97 peliminuutin verran, joten huomiseen otteluun lähdetään suurin odotuksin. KooKoo käyttää nykyisin viestinnässään ahkerasti hashtagia #HyvästitMestikselle.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Poliisi Suomi tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.