Tarantino kuvasi nukkuvan Brad Pittin jättidildon kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uuden Kunniattomat paskiaiset -elokuvan ohjaaja Quentin Tarantino on paljastanut hauskan yksityiskohdan elokuvan kuvauksista. Hän on nimittäin uhkaillut kuvauspaikalla nukkuvia tähtiä erikoisella rangaistuksella.

Mikäli Tarantino näki jonkun kuvausryhmän jäsenen nukkuvan kuvauspaikalla, hän otti nukkuvasta henkilöstä kuvan yhdessä jättimäisen violetinvärisen dildon kanssa. Tämän jälkeen dildokuva ripustettiin kuvauspaikan ”häpeäseinälle”. Dildolle annettiin kuvauksissa myös nimi, sillä se tunnettiin nimellä The Big Jerry.

Big Jerryn kanssa valokuviin ja siten myös häpeätaululle pääsivät myös elokuvan päätähdet Brad Pitt ja Diane Kruger. Asiasta kertoneen Daily Star -lehden mukaan Pitt pääsi taululle kerran ja Kruger kaksi kertaa. Kolmannesta kerrasta Tarantino uhkasi antaa potkut.

Näyttelijä Michael Fassbender oli ainoa leffan näytteljöistä, joka ei päässyt taululle kertaakaan. Hän osasi nimittäin kertomansa mukaan nukkua salaa. Kuvamateriaalia taulusta ei ikävä kyllä ole vielä vuotanut julkisuuteen.