Viime viikolla uutisoimme kuinka edesmenneen poptähti Michael Jacksonin Joe-isä oli ilmoittanut poikansa haudattavan hänen syntymäpäivänään 29. elokuuta. Nyt hautaamispäivää on jälleen kerran siirretty.
Supertähden perhe kiistelee edelleen laulajan hautapaikasta, ja The Insider -julkaisun saamien tietojen mukaan maahanpanoa on nyt siirretty erimielisyyksien takia parilla päivällä eteenpäin, 31. elokuuta.
Hautapaikaksi on kuitenkin varmistumassa aiemminkin ilmoitettu Forest Lawn -hautausmaalla sijaitseva Great Mausoleum. Virallista ilmoitusta hautaamisen päivämäärästä ei ole kuitenkaan vielä tullut, ja perheen uskotaankin pitävän sen salaisuutena viimeiseen saakka.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Michael Jackson tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.