Poptähti Rita Ora on viihtynyt tänä vuonna tiuhaan tahtiin otsikoissa. Kosovolaissyntyinen laulaja työstää parhaillaan toista albumiaan, minkä lisäksi hän on ehtinyt toimia The Voice UK ja The X Factor -laulukilpailujen tuomarina.
Rita Ora kiinnitettiin taannoin Tezenis-vaatemerkin tuoreeksi mainoskasvoksi. Tähti jakoi Instagramissa seksikkäitä otoksia, joissa hän tarjoilee esimakua yhtiölle työstämästään uudesta alusvaatemallistosta.
24-vuotias tähti nousi taannoin uutisiin myös romanssihuhujen merkeissä. Rita Oran kerrotaan deittailevan nykyään Blink 182 -yhtyeen rumpalia, Travis Barkeria. US Weekly -lehden mukaan pari tapasi Power 106 All Star -pelissä Los Angelesissa, ja ovat viihtyneet toistensa seurassa siitä lähtien tiiviisti.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Rita Ora tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.