Megan Fox romanttisella rantalomalla – erohuhuille kyytiä?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Näyttelijätär Megan Fox odottaa kolmatta lastaan. Aiemmin miehestään Brian Austin Greenistä elokuussa eronnut Fox ei halunnut kommentoida sitä kuka lapsen isä on, mutta uudet lomakuvat näyttäisivät kuitenkin olevan melko yksiselitteisiä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Megan Fox on elokuussa 2015 vireille laitetun eron jälkeenkin viihtynyt entisen puolisonsa Brianin kanssa, mutta nyt parista otetut lomakuvat ovat kuitenkin romanttisempia kuin aikaisemmin. Kuvissa nähdään 29-vuotiaan Meganin kauniisti pyöristynyt vatsa, jonka päällä 42-vuotias Brian pitää kättä hymy huulillaan.

Näyttäisi siltä, että pariskunta antaa avioliitolleen vielä uuden mahdollisuuden. Daily Mail -lehden mukaan Brian on varmistunut lapsen isäksi eli perheestä on tulossa pian viisihenkinen. Brian on kommentoinut raskautta kertomalla olevansa ihmeissään siitä, että hän tulee 43 vuoden iässä olemaan isä vielä kolmannellekin lapselle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.