Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltiossa on koettu viime päivinä poikkeuksellisen kovia helteitä. Ilma on ollut paikoitellen niin kuumaa, että pehmentynyt asfaltti on alkanut muovautumaan uusiksi helteen vaikutuksesta.
Minnesotan liikenneministeriön kamera taltioi taannoin hämmästyttävän näyn Little Canadan Valtatie 36:n varrella. Youtubessa julkaistulla videolla autot hyppäävät ilmaan asfalttiin muodostuneen kummun ansiosta, aivan kuin tielle olisi tehty hyppyri. Paikallisen Kare 11 -uutissivuston mukaan ongelma on sittemmin jo korjattu.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten moottoritie tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.