Puutarhatonttu katosi – palasi 8 kuukauden päästä reissupäiväkirjan kanssa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Yksi puutarhatonttuihin liittyvä urbaani legenda kertoo hiippalakkisesta pihan koristeesta, joka katosi eräänä yönä. Myöhemmin tontun omistanut perhe sai kirjeitä ympäri maailmaa, ja kuorissa oli valokuvia nähtävyyksien edessä poseeranneesta puutarhatontusta. Legenda on jälleen tapahtunut oikeasti.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ihmiset rakastavat kepposten tekemistä. Puutarhatonttujen maailmalla matkustaminen on yksi nerokkaimmista keinoista lyödä ihmisiä ällikältä. Kanadalaisen Bev Yorkin sinilakkinen puutarhatonttu katosi mystisesti viime vuonna. Tonttu palasi kuitenkin äskettäin omalle paikalleen, mutta mukana oli muovipussiin pakattu paperinivaska.

York huomasi, että tonttu oli päässyt ikimuistoiselle seikkailulle halki Pohjois-Amerikan Meksikoon saakka. Puutarhatontun edesottamukset oli valokuvattu ja kirjoitettu tarinan muotoon. Metro-lehden mukaan nainen ihastui pilasta ikihyvin, vaikka hänellä ei ole tietoa hauskan kepposen tekijästä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.