Yhdysvaltojen televisiomarkkinoilla vellovan kohun keskipisteenä oleva televisioisäntä Conan O’Brien on lehtitietojen mukaan päättänyt jättää NBC-kanavan ja tulee nettoamaan erostaan huimat 30 miljoonaa dollaria.
Tähän tilanteeseen ajauduttiin, koska NBC ei ollut tyytyväinen Conanin ja hänen kollegansa Jay Lenon ohjelmien katsojalukuihin ja haluaa muuttaa ohjelmien esitysaikoja. Kohun myötä tilanne on kuitenkin muuttunut, kun Conanin ohjelman katsojaluvut ovat olleet viime päivinä räjähdysmäisessä kasvussa.
Nielsenin mittauslaitoksen mukaan ohjelmalla oli nimittäin perjantaina 50 prosenttia enemmän katsojia kuin tällä kaudella keskimäärin. Samalla Conan peittosi selvästi myös kovimman kilpailijansa David Lettermanin keskusteluohjelman.
Conan O’Brienin henkilökunnan kerrotaan pettyneen siihen, että Conan saa erostaan 30 miljoonaa dollaria ja he menettävät työnsä vain seitsemän kuukautta sen jälkeen kun he joutuivat muuttamaan New Yorkista Los Angelesiin ohjelman kuvauspaikan siirryttyä sinne.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.