Frankie Sandfordin toppi paljasti liikaa faneille

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Britanniassa parhaillaan suurta suosiota nauttivan The Saturdays -yhtyeen kaunottaret olivat torstaina esiintymässä Lontoossa sijaitsevalla The Heaven -klubilla. Useimmiten varsin pienissä esiintymisvaatteissa lavalla keikistelevän viisikon jäsenet jakoivat keikkansa jälkeen auliisti nimikirjoituksia faneilleen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Yhtyeen jäsen Frankie Sandford tuli samalla paljastaneeksi hieman liikaa, sillä hän ei ollut pukenut lainkaan rintaliivejä valkoisen toppinsa alle. Viime viikolla 21 vuotta täyttänyt tumma kaunotar kyykisteli faniensa edessä siihen malliin, että hänen toinen rintansa paljastui ja tallentui saman tien paparazzien ja fanien kameroille. Katso kuvat tästä. Ennen nimmarien jakamista Frankie sai yhtyetovereiltaan keikan aikana suuren syntymäpäiväkakun.

21-vuotias Francesca ”Frankie” Sandford tuli alunperin tunnetuksi S Club 8 -yhtyeen riveistä, mutta yhtyeen hajottua vuonna 2005 hän jatkoi musiikkiuraansa. Kolmen vuoden sooloilun jälkeen hänet kiinnitettiin vuonna 2008 The Saturdays -yhtyeeseen, joka muodostuu viidestä naisesta. Bändi on saavuttanut Britanniassa suuren suosion ja sillä on ollut jo kuusi Top 10 -hittiä ja kaksi Top 10 -albumia. Bändin esikoislevy Chasing Lights on myynyt platinaa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.