Televisiotähti Conan O’Brien jättää pian televisioruudut, ja hän on käyttänyt viimeiset ohjelmansa tehokkaasti NBC-kanavan johdon piikittelyyn ja koko aiheella vitsailuun. Maanantain lähetyksessä sama meno jatkui edelleen. Lisäksi Conan muiden muassa paljasti saaneensa kutsun Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kilpailijaksi.
– Tämä on todellista. Minut on kutsuttu Tanssii tähtien kanssa -kilpailijaksi. Minulla on nyt niin monia työtarjouksia, joista voin valita. En tiedä minkä niistä ottaisin. Ajattelin, että pitäisi ehkä antaa katsojien päättää. Menkää TonightShow.com -verkkosivuille ja äänestäkää. Minun tulevaisuuteni on nyt teidän käsissänne, Conan yllytti katsojia.
Samassa ohjelmassa hän myös vakavoitui hieman ja pohti tilanteen absurdiutta.
– Minun täytyy sanoa, että viimeiset pari päivää ovat olleet tyrmääviä. On hieman vaikea hyväksyä että pian minulla ei ole omaa ohjelmaa, mutta Snookiella ja The Situationilla on. Näin voi käydä vain Amerikassa, Conan viittasi Jersey Shore -realityohjelman hahmoihin.
Yhdysvalloissa järjestettiin eilen useita mielenosoituksia ympäri maata. Conanin fanit ilmaisivat mielipiteensä idolinsa huonosta kohtelusta televisiokanavalla. Conan kertoi fanien tuen parantaneen hänen mielialaansa selvästi. Ohjelmassa hän muisti tapansa mukaan piikitellä myös NBC-kanavaa.
– Eilen illalla Golden Globessa Julia Roberts sanoi, että NBC oli menossa alas vessanpöntöstä. Niinpä, NBC on suuttunut ja vessat ovat sille raivoissaan. ”Kuinka kehtaatte?! Kuinka kehtaattekin pilata vessanpönttöjen maineen!”, Conan veisteli.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.