Yhdysvalloissa kohu Conan O’Brienin ja hänen The Tonight Show -ohjelmansa ympärillä kasvaa päivä päivältä, kun ohjelman päättyminen lähestyy. Parhaillaan huhutaan mystisestä verkkotunnuksesta, jonka voisi olettaa viittaavan Conanin siirtymiseen kilpailevalle Fox-kanavalle.
Viime viikolla amerikkalainen TMZ nimittäin uutisoi, että Twentieth Century Fox olisi rekisteröinyt itselleen verkkotunnuksen ConanOnFox.com. Tuoreimpien tietojen mukaan näin ei välttämättä olekaan, sillä nykyisin verkkotunnuksen haltijaksi ilmoitetaan Domains By Proxy Inc. -yhtiö, jonka tehtävänä on pitää verkko-osoitteiden oikeiden haltijoiden nimet piilossa.
Nyt myös Fox Television on ilmoittanut julkaisulle, että se ei ole rekisteröinyt kyseistä verkkotunnusta. Tällä hetkellä osoite viekin mainossivulle, mikä puolestaan viittaa perinteisiin domainkaappareihin. Domainin todellinen omistaja pysyy siis edelleen piilossa. Conan O’Brien saa sopimuksensa mukaan aloittaa työt kilpailevalla kanavalla vasta kuluvan vuoden syyskuussa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.