Valokuvaaja pilaili iPhonella – tällaisia kissoja ei ole olemassa

Viihdeuutiset Toimittaja:

iPhonen kameran panoraama-ominaisuudella otettuissa kuvissa esiintyvät ihmiset ja eläimet näyttävät toisinaan muuttuvan epämuodostuneiksi mutanteiksi. Tätä tapahtuu erityisesti silloin, kun joku sattuu liikkumaan kameran liikuttamisen aikana.

Arabiemiraateissa asuva valokuvaaja Hanamomo päätti käyttää panoraama-ominaisuutta luodakseen tarkoituksella outoja kuvia. Rocketnews-sivuston mukaan hän kuvasi aavikolla käveleviä kissoja panoraamakuvana, liikuttaen kameraa eläinten liikkeiden mukana.

Lopputuloksena kissat näyttävät useiden metrien pituisilta. Hanamomo jakoi hauskoja ja hämmentäviä kuvia Twitter-tilillään. Monijalkaisia kissoja on ehditty verrata sosiaalisessa mediassa Naapurini Totoro -elokuvan kissabussiin, joskin kuvissa esiintyviä otuksia voisi pituutensa vuoksi kutsua jo kissajuniksi.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.