Seksikkäin realitytuomari lopettaa – saa miljoonakorvaukset

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Viihdelehti Stara on jo aiemmin uutisoinut kuinka maailman seksikkäimmäksikin äänestetty poptähti Cheryl Cole ilmoitti syksyllä vetäytyvänsä sekä musiikkiuraltaan että televisiosta. Girls Aloud -tyttöyhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut ja sittemmin menestyksekkäästi soolouralle siirtynyt tähti on nyt kuitenkin muuttanut mielensä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Samoihin aikoihin vetäytymisestä kertovan ilmoituksen kanssa hänen musiikkinsa valtasi Britannian hittilistojen kärkipaikat ja X-Factor -tuotantotiimi tarjosi hänelle avokätistä palkankorotusta mikäli hän suostuisi vielä jatkamaan ohjelman tuomaristossa.

Näin onkin nyt käymässä, sillä brittilehtien mukaan Cole on lähellä sopimusta, joka takaa hänelle vajaan kahden miljoonan euron palkan ohjelman seuraavalta tuotantokaudelta. Samalla sopimus olisi kuitenkin viimeinen niitti hänen pestilleen, sillä sen mukaan Cheryl Cole lopettaa tuomaristossa kyseisen kauden jälkeen, Daily Mail uutisoi.

Vetäytymisensä syyksi 26-vuotias Cheryl on julkisuudessa kertonut perhesyyt, koska hän haluaa keskittyä jatkossa avioliittoonsa ja perheen perustamiseen. Hän on useasti paljastanut haluavansa lapsen mahdollisimman pian.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.