Ensin Samsung, nyt Apple? iPhone 7 syttyi tuleen autossa

Digi Toimittaja:

Australiassa tutkitaan tapausta, jossa iPhone 7 -puhelimen epäillään syttyneen tuleen ja aiheuttaneen mittavia vahinkoja. Surffauksen kouluttajana työskentelevä Mat Jones kertoo älypuhelimen aiheuttaneen tulipalon hänen autossaan.

Jones oli jättänyt iPhone 7 -laitteen vaatekasan alle autoonsa työpäivän ajaksi. Palatessaan takaisin hän huomasi savun nousevan ajoneuvosta. Miehen mukaan merkit vittaavat siihen, että ajoneuvon sisällä riehunut tulipalo olisi alkanut iPhone 7 -puhelimesta.

Australialaismiehen mukaan hän ei ollut vahingoittanut puhelintaan millään tavoin ennen onnettomuutta, ja oli ladannut laitetta ainoastaan Applen virallisella laturilla. The Guardian -lehden mukaan Applen edustaja on kertonut yhtiön tutkivan parhaillaan tapausta.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Digi -osioistamme.