Rihanna kompuroi konsertissaan – heti YouTube-hitti – katso video

Nettivideot Viihdeuutiset Toimittaja:

Kerroimme viime viikolla kuinka laulajatähti Rihanna kiidätettiin sairaalaan viime maanantaina suoraan konsertistaan Zurichissä, Sveitsissä. Myöhemmin selvisi, että syynä oli kylkiluun murtuminen.

Loukkaantumisestaan huolimatta Rihanna pääsi nousemaan lavalle jo seuraavana päivänä Ranskassa ja jatkamaan kiertuettaan. Keskiviikkoinen konsertti Ranskassa ei kuitenkaan sujunut aivan suunniteltujen koreografioiden mukaan, sillä Rihanna kompuroi keikalla kesken tanssinsa. Katso video tästä tai artikkelin alta.

Kaatuminen oli tällä kertaa varsin näyttävä, ja videon perusteella näyttää siltä että laulajan kenkä olisi jäänyt kiinni lavan pintaan tai että hän olisi potkaissut johonkin esteeseen. Joka tapauksessa Rihanna pääsi nopeasti takaisin jaloilleen ja konsertti jatkui tällä kertaa ilman sairaalareissua. Video oli eilen lukuisten maiden katsotuin YouTube-video, eli siitä tuli hetkessä nettihitti.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot, Viihdeuutiset -osioistamme.