Mies ajoi vessahädässä tutkaan – sai 800 euron sakot

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Australialainen mies jäi poliisin haaviin ajettuaan roimaa ylinopeutta Pitharassa. Dalwallinun poliisit ovat julkaisseet kuvan miehelle ojennetusta sakosta. Ylinopeuden syynä oli vessahätä.

Twitteriin on julkaistu kuva 37 kilometriä tunnissa ylinopeutta ajaneelle miehelle ojennetusta sakkolapusta. Kuljettaja oli kertonut huiman nopeuden syyksi valtaisan vessahädän. Selitys lukee myös sakkolapussa.

Sakossa lukee: ”Minun oli päästävä paskalle! Lapset olivat tartuttaneet vatsataudin minuun.” Sakkojen suuruus sai perheenisän varmasti itkemään, sillä hänelle rapsahti kakkahädän takia maksettavaa 800 euroa. Lisäksi hän menetti ajokorttinsa.