Mustekalan jalkapallon MM-ennustukset hämmentävät

Nettivideot Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Etelä-Afrikassa on parhaillaan menossa jalkapallon MM-kilpailut, jotka alkavat hiljalleen olla onneksi jo loppusuoralla. Urheiluhullujen kissanpäivät ehtivät vielä kuitenkin huipentua sunnuntaiseen finaaliin. Samalla ympäri maailmaa arvuutellaan kisojen voittajaa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt yksi ennustaja vaikuttaa kuitenkin olevan ylitse muiden, sillä Paul Mustekala -niminen mustekala on jälleen osunut oikeaan ennustaessaan eilisen Espanjan ja Saksan välisen ottelun voittajan. Mustekala valitsi ennen ottelua yllättäen Espanjan voittajasuosikikseen, vaikka se itse asuu Saksassa. Katso video tästä tai artikkelin yltä.

Keskiviikon ottelu kuitenkin osoitti, että Paul oli jälleen kerran oikeassa, kun Espanja vei voiton. Tätäkin ennustusta oli todistamassa sankka joukko toimittajia ja kuvaajia, sillä se esitettiin myös useilla televisiokanavilla. Pian Paul Mustekala pääsee mahdollisesti ennustamaan finaaliottelun voittajaa, ja tällaisen menestyksen jälkeen valinta noteerataan varmasti ympäri maailmaa. Normaalisti se on kuitenkin ennustanut lähinnä vain kotimaansa otteluja.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Nettivideot, Viihdeuutiset -osioistamme.