Suomalainen räppäri Ruma julkaisi keväällä Wasted-singlen yhdessä Mariskan kanssa, ja parhaillaan hän valmistelee kevättalvella 2018 julkaistavaa albumiaan. Stara tapasi Ruman haastattelun merkeissä, ja mies kertoi kuulumisiaan sekä valotti hieman mitä tulevalla albumilla tullaan kuulemaan.
Ruma kertoo, että pääpaino levyllä tulee olemaan synkempää trap-soundia, mutta mukaan mahtuu myös tasabiittistä housepoljentoa. 12. joulukuuta on tulossa julkaisuun Booty Call -single, jossa vierailemassa kuullaan Uniikki. Ruman mukaan kyseessä on hieman kieli poskessa tehty vonkauslaulu, jota on pantattu jo puolentoista vuoden ajan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Ruma tai laajemmin samasta aihealueesta StaraTV Viihde, Viihdeuutiset -osioistamme.