Maria Menounos edusti näyttävästi palkintogaalassa

Amerikkalainen näyttelijä-toimittaja Maria Menounos ei ole vielä kovinkaan tuttu maailmanlaajuisesti, mutta viime viikkoina hän on tehnyt todellista läpimurtoa viihdelehdissä erityisesti Yhdysvalloissa.

------

Useita kertoja maailman 50 seksikkäimmän naisen listalle äänestetty Maria osallistui taannoin Elton Johnin AIDS-säätiön 18. juhlagaalaan. Viime viikonloppuna hän oli sen sijaan edustamassa MTV Video Music Awards -gaalassa, jonne hän oli valinnut asukseen yksinkertaisen mutta näyttävän pikkumustan. Katso kuvat tästä.

32-vuotias Maria Menounos on kreikkalais-amerikkalaista sukujuurta oleva näyttelijäkaunotar teki Yhdysvalloissa läpimurtonsa jo teini-ikäisenä vuonna 1996 voittamalla kaksi missititteliä. Tuolloin hän voitti Miss Massachusetts Teen ja Miss Teen USA -kilpailut. Sittemmin hän voitti Miss Massachusetts USA -kilpailun vuonna 2000. Vuonna 2006 Maria nähtiin sadoissa miljoonissa kodeissa juontamassa Kreikan Euroviisuja, jossa suomalainen Lordi vei voiton.