The Walking Dead -sarjan suosiolle ei näy loppua. Jo kahdeksan kauden ajan esitetty sarja saattaa lähitulevaisuudessa saada jatkoa myös spinoff-elokuvien muodossa.
AMC-kanavan toimitusjohtaja on paljastanut suunnittelevansa The Walking Deadin maailmaan sijoittuvia elokuvia, jotka voisivat jatkua potentiaalisina spinoff-sarjoina. Suunnitelmissa olisi, että niiden avulla The Walking Deadin tarina voisi jatkua ainakin vielä 10 vuoden ajan.
Bloomberg-sivuston mukaan elokuvat esitettäisiin televisiossa tai suoratoistopalvelussa. Tarkoituksena olisi myös, että ainakin yksi niistä sijoittuisi muualle kuin Yhdysvaltoihin.
The Walking Deadilla on jo ennestään yksi spinoff-sarja, Fear the Walking Dead. Sen neljäs tuotantokausi saapuu päätökseen syyskuun lopussa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten televisio, zombie tai laajemmin tästä aihealueesta Elokuvat, Viihdeuutiset -osioistamme.