Seksin aikana voi tapahtua mitä vain – naiset paljastivat hullunkurisimmat tapaukset

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Redditissä on paljastettu hauskimpia asioita, joita naiset ovat kohdanneet seksin aikana. Vieraan kumppanin kanssa seksin aikana nauraminen voi tuntua nolostuttavalta, mutta oman rakkaan kanssa huumori on vapautuneempaa myös sänkypuuhissa.

Eräs neitokainen kertoo poikaystävän hämmästelleen suuseksin aikana naisen kykyä ottaa niin paljon sukupuolielintä kerralla suuhun, että tilanne sai molemmat osapuolet repeämään nauruun. Kerran koira keskeytti toisen pariskunnan aktin, kun lemmikki aloitti miehen varpaiden nuolemisen kesken kiihkeintä hetkeä.

Naiset ovat paljastaneet myös kissojen aiheuttaneen hauskoja tilanteita seksisession vieressä. Eräs katti arvioi hypyn väärin ja putosi pöydän sijaan tennismailan päälle ja siitä lattialle kovalla ryminällä. Toinen kissa keskeytti seksin kuopsuttaessaan kissanhiekkalaatikkoaan. Sen jälkeen lemmikki kävi tarpeillaan.

Kuten asiaan kuuluu, on myös pieru päässyt listalle. Eräs neitokainen oli vahingossa päästänyt mojovan pierun poikaystävän antaessa oraaliseksiä hänelle. Hauskin asia on kuitenkin tapahtunut pariskunnalle, joka putosi yhdessä sängystä seksiä harrastaessaan. Sänky oli kipannut heidän muhinoidessaan sen päädyssä.

What’s the funniest thing that ever happened during sex?



byu/ms_sickning inAskWomen