Hampurilaisravintola kielsi lapsiasiakkaat – paikkaa kuvaillaan taivaalliseksi

Matkailu Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Uusiseelantilainen hampurilaisravintola on kieltänyt alaikäiset asiakkaat. Syynä on lasten aiheuttamat vahingot, joiden yhteisarvo on noussut tuhansiin euroihin. Alaikäisten porttikielto on muuttanut ravintolan ilmapiirin omistajan mukaan suorastaan taivaalliseksi.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ranskalaissyntyinen Fabian Prioux avasi vuonna 2017 hampurilaisravintola Abbey Road Burgers, Bar & Cafen eteläiseen Uuteen-Seelantiin, Nelsonin kaupunkiin.

Avajaisten jälkeen ravintolassa korjattiin lukuisia vahinkoja, aina rikki menneistä tuoleista naarmutettuihin pöytiin, vahingoitettuihin taideteoksiin ja revittyihin ruokalistoihin asti. Kaikki muuttui, kun Prioux päätti asettaa ravintolaan ikärajan.

– Tein päätöksen vuoden jälkeen kaiken draaman ja huonosti kasvatettujen lasten takia, omistaja kertoo NZ Heraldille.

Ravintolaan ei pääse yksikään alle 12-vuotias asiakas. Sen sijaan 12–18-vuotiaat voivat ruokailla siellä aikuisten seurassa. Asiakkaat ovat antaneet myönteistä palautetta päätöksestä, koska ravintolassa vallitsee nyt ruokarauhan takuuvarmasti antava tunnelma.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Matkailu -osioistamme.