Kelly Brookin iltapuku ihmetytti – pukeutui folioon?

Brittiläinen näyttelijä-malli Kelly Brook on palkittu muiden muassa maailman kauneimmasta julkkisvartalosta ja maailman kauneimmista sääristä. Nykyisin Kelly on jo viihdelehtien vakiotavaraa ympäri maailmaa ja samalla hän tekee sievoista tiliä mainossopimuksillaan.

------

Britain’s Got Talent -kisan tuomarin pestistä pikapotkut saanut Kelly tienasi äskettäin puoli miljoonaa dollaria riisumalla vaatteensa Playboy-lehden sivuille. Viime kuussa Kelly poseerasi FHM-lehdessä puolialastomana rannalla, ja tällä kertaa hänet on kuvattu varsin erikoisessa iltapuvussa, joka muistutti lähinnä foliota.

30-vuotias englantilainen Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi. Vuonna 2009 hän sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä.


(Kuva: BANG Showbiz)