Spaissaritähti Mel C sekoitti gaalaillan ja Halloweenin

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Huippusuositusta Spice Girls -tyttöbändistä 1990-luvun puolivälissä supertähdeksi noussut Mel C, eli Sporty Spice, on ollut viime aikoina kovin vähän viihdelehtien otsikoissa. Pian suosikkiyhtyeen hajoamisen jälkeen hän käynnisti soolouransa, joka osoittautui huippumenestykseksi.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Suomessakin myös soolokeikoilla aikoinaan käynyt Mel C, oikealta nimeltään Melanie Chisholm, julkaisi soolona neljä albumia, joita myytiin yhteensä yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Laulajalla on Madonnan ja Geri Halliwellin jälkeen eniten listaykkösiä Britanniassa. Lisäksi Mel on ainoa ihminen, joka on ollut brittilistan ykkösenä sekä bändissä, soolona että duona.

Musiikkiuransa hiipumisen jälkeen Melanie on perustanut perheen ja saanut lapsia. Tällä kertaa laulajatähti on kuvattu saapumassa julkkisten gaalailtaan Lontoossa. Neitokaisen asuvalinta ja meikkaus aiheuttavat kuitenkin brittilehtien mukaan epäilyjä siitä luuliko Mel että juhlien teemana olisi Halloween.


(Kuva: BANG Showbiz)

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.