Suomalaisetkin Harry Potter -fanit äskettäin valkokankaalla ihastuttaneen Harry Potter -elokuvan tähdet ovat nousseet kymmenen vuoden aikana todellisiksi supertähdiksi, joiden menestys näkyy luonnollisesti myös palkkapussissa. Daniel Radcliffe on elänyt Harry Potter -roolissaan jo vuosien ajan ja elokuvilla on seurauksensa myös nuorukaisen taloudessa.
Daniel Radcliffe voi olla tyytyväinen uraansa, sillä Heat-lehti raportoi miehen olevan tällä hetkellä Iso-Britannian rikkain alle 30-vuotias. Ykkössija lohkesi reilun 71 miljoonan dollarin turvin. Viimeinen kaksiosainen Potter-elokuva toi Radcliffelle lähes 39 miljoonaa dollaria. Kärkisijoille pääsevät niin ikään Potter-elokuvien Emma Watson 32 miljoonalla ja Rubert Grint noin 30 miljoonalla dollarilla.
Brittinäyttelijä Keira Knightley rypee myös Harry Potter -näyttelijöiden kanssa samassa sarjassa, sillä toinen sija listassa lohkesi Keiralle reilulla 46 miljoonaa dollarilla.
Potter-tähtien tilipusseilla on hyvät perusteet, sillä uusin elokuva Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1 tuotti pelkästään Pohjois-Amerikassa jo noin 125 miljoonaa dollaria avajaisviikonloppunaan. Elokuva on yhä ykkönen, sillä Potteria katsottiin Kiitospäivän viikonloppuna muiden muassa Pohjois-Amerikassa noin 50,3 miljoonan dollarin edestä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Daniel Radcliffe tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.