Hain tarina

Elokuvat · Stara.fi





Hain tarina on piirretty, josta saavat iloa lasten lisäksi myös aikuiset. Osa leffan vitseistä avautuukin vain aikuisille. Siinä nimittäin parodioidaan vahvasti Kummisetä-elokuvia, ja hieman myös Tappajahai-leffaa. Kummisetä-teema jatkuu vahvana koko elokuvan ajan, onhan yksi päähahmoista, Don Lino, vedenalaisen maailman kummisetä, joka pitää vedenalaista maailmaa kauhun vallassa.

Päähahmo on Oscar, kala joka haaveilee kuuluisuudesta, rikkaudesta ja simpukankuorista. Hänen unelmanaan on päästä asumaan julkkisten asuttamaan riutan yläosaan. Oscarin suuri suu saa hänet kuitenkin pulaan kerta toisensa jälkeen.

Sattuma puuttuu peliin, kun Oscar on jälleen kerran saanut itsensä mitä pahimpaan pulaan. Hän kuitenkin nousee yllättäen vedenalaisen maailman sankariksi, ja hänet nimitetään ”haintappajaksi”. Mutta ei välttämättä syystä… Oscar on kuitenkin liian innoissaan korjatakseen väärinkäsityksen – onhan unelma kuuluisuudesta vihdoin totta.

Pian verkko hänen ympärillään alkaa kiristyä, ja kun mukaan otetaan vielä haiden mafiaperheen keskinäiset välienselvittelyt, on kalasoppa valmiina. Elokuva sisältää rakkautta, toimintaa ja komediaa, mutta pääteema on kuitenkin suvaitsevaisuus.

Monien muiden uusien piirrettyjen tapaan Hain tarina on hauskaa ja viihdyttävää katsottavaa koko perheelle. Englanninkielisen version äänissä ovat mm. Will Smith, Robert De Niro, Angelina Jolie, Renée Zellweger ja Martin Scorsese. Reggaehenkisen meduusan äänenä kuullaan alkuperäisessä versiossa itseoikeutetusti Ziggy Marley.

Genre: Animaatio (S)



Ohjaaja: Bibo Bergeron, Vicky Jenson



Pääosissa: Peter Franzén, Irina Björklund, Pekka Laiho, Tommi Haapaniemi, Sari Moilanen, Seppo Pääkkönen, Jussi Humaljoki, Tidjan, Elastinen, Mari Laari, Jarkko Tamminen, Mika Ala-Panula



Kesto: 1h 31min



Ensi-ilta: 10.12.2004

Pisteet 3/5