Koronavirukseen sairastuneet Tom Hanks ja Rita Wilson voivat jo paremmin

Viihdemaailma koki lähes kaksi viikkoa takaperin järkytyksen Tom Hanksin ja hänen vaimonsa Rita Wilsonin sairastuttua koronavirukseen. He lukeutuivat ensimmäisiin Hollywood-tähtiin joilla sairaus todettiin.

---
---

Nyt Hanks on tarjonnut faneille uuden sairausta koskevan tilanneraportin. Näyttelijä kertoo hänen ja vaimonsa voivan jo paremmin. Hän kuitenkin kehottaa ihmisiä ottamaan tilanteen vakavasti.

– Ensioireista on kulunut kaksi viikkoa ja voimme paremmin. Eristäytyminen toimii näin: Et tartuta virusta kenellekään etkä saa sitä keneltäkään. Arkijärkeä, eikö vain?, Hanks kirjoitti.

– Siinä voi kestää aikansa mutta pitämällä huolen toisistamme, auttamalla parhaamme mukaan ja tekemällä pieniä uhrauksia mukavuuksista tämä kaikki tulee olemaan historiaa. Pystymme ratkaisemaan tämän, tähti jatkoi.

 

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.