Näyttelijä Lori Loughlin lahjoi lapsensa yliopistoon – vankeustuomio uhkaa elokuussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Lori Loughlin ja hänen aviomiehensä Mossimo Giannulli on tuomittu petoksesta vankeusrangaistukseen, korvausten maksamiseen ja yhdyskuntapalvelukseen. Pariskunta maksoi puoli miljoonaa dollaria eteläkalifornialaiselle yliopistolle tyttäriensä opiskelupaikoista. Kyseessä oli lahjus.

Page Six kertoo, että 55-vuotias Lori Loughlin ja 56-vuotias Mossimo Giannulli ovat tehneet sopimuksen tuomioistaan. Oikeuden tulee kuitenkin vahvistaa sopimukset ennen niiden käytäntöönpanoa. Tuomio vahvistetaan 21. elokuuta.

Lori Loughlin teki sopimuksen kahden vuoden vankeustuomiosta, 150.000 dollarin sakkorangaistuksesta ja hän joutuu tekemään sata tuntia yhdyskuntapalvelusta. Mossimo Giannulli puolestaan joutuu viideksi kuukaudeksi vankilaan, maksaa 250.000 dollaria ja työskentelee 250 tuntia yhdyskuntapalveluksessa.