Oranki näki ihmisten pesevän käsiä – ryhtyi itse tekemään samoin

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on tärkeää, erityisesti korona-aikoina. Hauskalla viraalivideolla nähdään käsien ja kodin pesemisestä esimerkkiä näyttävä apina.

Floridan Center for Great Apes -eläintarhassa asuva oranki Sanra oli seurannut vierestä, kuinka työntekijät pesivät käsiään ja eläintarhan paikkoja. Se päätti tehdä itse samoin. Youtubessa julkaistulla videolla Sandra hankaa ensin huolellisesti omat kätensä harjalla ja vedellä ja alkaa sitten pesemään aitaustaan.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Videon levittyä viraalina sosiaalisessa mediassa liikkui jopa väite, jonka mukaan oranki olisi alkanut pesemään käsiään koronapandemian myötä. Todellisuudessa kädellinen oli kuitenkin edelläkävijä hygieniasta huolehtimisen suhteen. Video nimittäin kuvattiin jo marraskuussa 2019.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.