Katukissa päätti muuttaa miehen luo – ilmestyi ikkunan taa joka päivä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Koomikkona ja elokuvaajana toimiva Adrian Tauss sai uuteen kotiin muutettuaan huomata, että joku muukin oli päättänyt muuttaa hänen kanssaan yhteen. Mustavalkoinen täysikasvuinen kissa ilmestyi joka päivä miehen ikkunan taakse ja vaati huomiota. Lopulta mies päästi kissan sisälle asuntoonsa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Kissa alkoi käymään miehen luona joka päivä, ja joka päivä Tauss myös päästi kissan sisälle ikkunasta. Jonkin ajan kuluttua kissa kuitenkin aina lähti ikkunan kautta omille teilleen. Kun koronakaranteeni alkoi, kissa alkoi viihtymään yhä enemmän miehen seurassa hänen ollessa niin paljon kotona. Adrian Tauss päätti antaa kissalle nimen Bojangles.

Adrian Tauss kyseli sosiaalisen median kautta ja ulos kiinnitettyjen ilmoitusten avulla mikäli Bojangles-kissalla jo olisikin omistaja. Kukaan ei tuntunut kaipaavan kissaa, minkä vuoksi mies päätti lopulta pitää kissan. Hän kuitenkin kommentoi, että asia ei ollut lainkaan hänen päätettävissään sillä kissa oli jo päättänyt asian hänen puolestaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.