Poliisi pidätti alastoman teinin – oli vuorannut itsensä salaattikastikkeella

Ohhoh! Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Poliisi on raportoinut erikoisesta tapahtumaketjusta Yhdysvaltojen Kansas Cityssä. Viranomaiset olivat pidättäneet päihtyneen ja alastoman teinipojan, joka oli yltäpäältä ranch-salaatinkastikkeessa. Samalla selvisi hänen aiemmat sekoilut toisaalla.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Teini oli mennyt paikalliselle Shawneen Petro Deli -huoltoasemalle aamuyöllä. Hän oli riehunut siellä ja aiheuttanut häiriötä. Sen jälkeen hän juoksi pihalla olleeseen ajoneuvoon ja lähti ajamaan. Ajomatka päättyi kuitenkin nopeasti, The Smoking Gun uutisoi.

Poika rysäytti auton läheiseen tolppaan. Hänet toimitettiin sairaalaan, josta vanhemmat hakivat pojan kotiin. Poliisit tutkivat tapahtumaketjua ja kertovat, että kukaan ei loukkaantunut alastoman salaattikastiketeinin edesottamusten vuoksi.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Ohhoh!.