Dallas Superstars : Fine Day

Singlet · Stara.fi

Suomalaisen konemusiikin tehokaksikon Jaakko ”JS16” Salovaaran ja Hessu Liimataisen muodostama Dallas Superstars on viettänyt viime aikoina hieman hiljaiseloa, mutta kulissien takana on painettu pitkää päivää. Pian eetteriin pamahtaa nimittäin tanssiraita, jota on kannattanut hieman odottaakin.

Parivaljakko on kierrättänyt Opus III:n tuttua It’s A Fine Day -trancehittiä, joka nousi tanssilistoille ensimmäisen kerran jo vuonna 1992, eli neljätoista vuotta sitten. Kappale on sittemmin tehty uusiksi pariinkin otteeseen, mutta uskaltaisin väittää Dallasin julkaisua parhaaksi versioksi, vaikka samaa kappaletta ovat muokanneet vuosien varrella mm. Miss Jane ja ATB.

Dallas Superstars on tehnyt kappaleesta selkeästi oman tyylinsä mukaisen energiapakkauksen, mutta kyennyt silti kunnioittamaan alkuperäisen kappaleen rauhallisen eteeristä henkeä ja soundimaailmaa. Suuri osuus kappaleen upeasta tunnelmasta kuuluu myös Elena Madylle, joka loistaa jälleen kerran upealla äänellään.

Olen ehkä hieman jäävi arvostelemaan tätä kappaletta, koska alkuperäinen versio kuuluu mielestäni tranceraitojen kaikkien aikojen parhaimmistoon ja edustaa kyseisen musiikkityylin alkuaikojen viattomuutta. Kappaleen nopeus oli muuten vaivaiset 124,5 bpm. Joka tapauksessa Dallas Superstarsin versio ansaitsee kappaleestaan täydet pisteet. Toivottavasti tämä toimii myös tanssilattialla.

Pisteet 5/5