Räppäri Double K on kuollut 43-vuotiaana – syytä ei ole paljastettu julkisuuteen

Viihdeuutiset Toimittaja:

Yhdysvaltojen Los Angelesissa hiphopia tehneen räppäriduo People Under the Stairsin toinen perustajajäsen, Double K eli Michal Turner, on kuollut. Mies menehtyi kotonaan 43-vuotiaana.
The Guardianin mukaan kuolinsyytä ei ole paljastettu julkisuuteen. Double K on arvostettu alueensa hiphop-piireissä, vaikka mies ei olekaan tehnyt kansainvälistä läpimurtoa. Hän on julkaissut yhteensä 10 albumia.

Monet tunnetut rapartistit ovat osoittaneet myötätuntonsa Double K:n poismenon johdosta. Esimerkiksi Public Enemyn Chuck D ennätti kertomaan sosiaalisessa mediassa, että Double K oli mahtava nuori mies, joka oli omistanut elämänsä hiphopille.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.