Nelli Matula silmiähivelevä näky – upea iltapuku TTK-vierailulla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatar Nelli Matula on tehnyt hienoa uraa jo muutaman vuoden ajan, ja musiikkinsa lisäksi hän pitää seuraajansa hereillä myös sosiaalisessa mediassa. Viikonloppuna Nelli nähtiin vierailemassa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, jossa hän tulkitsi erään kilpailukappaleen ranskaksi.

Poptähti oli valinnut asukseen Mert Otsamon suunnitteleman upean mustan iltapuvun, jonka alaosassa ei oltu ainakaan tuhlattu kangasta.

Nelli Matula julkaisi debyyttisinglensä Kato vaan vuonna 2015 ja kipusi kertaheitolla kiinnostavimpien kotimaisten tulokasartistien joukkoon. Paikkansa hän sinetöi lopullisesti tämän jälkeen ulos tulleella jättihitillä Lemmikki. Nelli Matulan debyyttialbumi Jumalatar julkaistiin kesällä 2019. Platinarajan ylittänyt albumi toi artistille Vuoden naisartistin Emma-ehdokkuuden ja vakiinnutti Matulan paikan kotimaisten eturivin artistien joukossa.