Netflix työstää elokuvaa Bioshock-hittipeleistä

Suosittuun Bioshock-pelisarjaan perustuvaa elokuvaa on suunnteltu jo vuosien ajan, mutta toistaiseksi elokuvaversio ei ole toteutunut. Nyt suoratoistopalvelu Netflix kokeilee onneaan peliin perustuvan elokuvan suhteen.

---
---

Deadline-sivuston mukaan Netflix tuottaa Bioshock-elokuvan yhteistyössä peliyhtiö Take-Two Interactiven ja 2K:n kanssa. Toistaiseksi tiedossa ei ole, ketä elokuvan ohjaajaksi, käsikirjoittajaksi tai pääroolien näyttelijöiksi on kaavailtu. Tässä vaiheessa epäselvää on myös se, mihin pelisarjan osaan elokuva perustuu.

Ensimmäinen Bioshock-peli sijoittuu Rapture-nimiseen merenalaiseen kaupunkiin, jonka salaperäinen liikemies perusti unelmiensa yhteiskunnaksi. Pelin pohjalta alun perin suunnitellun elokuvaversion ohjaajaksi kiinnitettiin The Ring ja Pirates of the Caribbean -elokuvien ohjaaja Gore Verbinski. Hanke kuitenkin kariutui vain viikkoja ennen kuvausten suunniteltua alkamista ohjaajan ja studion erimielisyyksiin, jotka liittyivät erityisesti budjettiin ja ikärajaan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.