Kurtturuusun torjunta on kannattanut – hyviä tuloksia Suomen rannikkoseudulta

Lifestyle Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kurtturuusu on suomalaiselle luonnolle haitallinen vieraslaji. Sitä on nyt torjuttu ahkerasti viime vuosien aikana rannikkoseudulla ja tulokset ovat mairittelevia. Kahdessa vuodessa Saaristomeren Natura-alueelta on torjuttu 131 kurtturuusua ja onnistuttu hävittämään 44 kurtturuusuesiintymää 939 neliömetrin alalta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Hyviä tuloksia on saatu aikaan myös Närpiön saariston Natura-alueella, jossa 164 löydetystä esiintymästä on torjuttu yhtä lukuun ottamatta kaikki, ja hävitetyksi on saatu 68 kappaletta 447 neliömetrin alalta. Merenkurkun saaristossa Valassaarilla kurtturuusuja on löydetty 239 kappaletta, ja kaikki esiintymät on torjuttu vähintään kerran. Ruusuja on onnistuttu hävittämään siellä 101 kappaletta 192 neliömetriltä, Metsähallitus kertoo.

Torjunnalla estetään kurtturuusun leviämistä ja lisätään elintilaa arvokkaille lajeille ja luontotyypeille. Kurtturuusu leviää marjojen ja siementen kelluessa uusille alueille sekä lintujen levittämänä. Rannalle asetuttuaan kurtturuusu pystyy vaakajuurakkonsa avulla levittäytymään läpitunkemattomiksi tiheiköiksi. Levitessään kurtturuusu syrjäyttää alkuperäisen kasvillisuuden, hyönteisiä ja muita eläimiä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle -osioistamme.