Tuntematon mies tunkeutui telttaan Ilomantsissa – sisällä oli lapsi nukkumassa

Uutiset
Toimittaja:

Itä-Suomen poliisilaitos kertoo, että päihteet ovat aiheuttaneet lukuisia tilanteita ja työtehtäviä Pohjois-Karjalan alueella. Yksi niistä sijoittui Ilomantsiin, kun sekavan oloinen mies oli tunkeutunut omakotitalon pihalla olleeseen telttaan.

Teltassa oli ollut tapahtuma-aikaan lapsi nukkumassa. Perheen isä oli havainnut tuntemattoman miehen pihalla ja mennyt selvittämään asiaa ulos. Isä soitti asiasta hätäkeskukseen.

Poliisi saapui paikalle katsomaan tilannetta. Partio otti perheen pihalle ja telttaan tunkeutuneen miehen kiinni. Häntä epäillään törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.