Suomalainen rockyhtye Maj Karma täyttää tänä vuonna pyöreitä. Vuonna 1992 perustettu bändi suuntaa joulukuussa 30-vuotisjuhlakiertueelle, joka kattaa neljä suomalaiskaupunkia.
Maj Karma 30 vuotta -juhlakiertue alkaa 14. joulukuuta ja samaisen kuukauden 17. päivä. Yhtye esiintyy Tampereen Olympiassa, Jyväskylän Lutakossa, Helsingin Tavastialla ja Porin Virkistyshotelli Yyterissä. Liput keikoille tulivat myyntiin 21. syyskuuta.
– ”Maij’ Karman Kauniit Kuvat perustettiin Harjavallassa 1992. Vitun 30 vuotta sitten, 18-vuotiaina kuninkaina. Eipä oo vuosijuhlia pidetty matkan varrella, joten nyt pidetään. Vikaa odotellessa!, yhtyeen kitaristi Häiriö Piirinen kuvaili tiedotteessa.
Alun perin Maj Karman Kauniit Kuvat -nimellä tunnettu yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen 2000-luvun taitteessa. Yhtyeen viimeisin albumi, 101 tapaa olla vapaa julkaistitin vuonna 2018.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Maj Karma tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.