Pohjanmaalta koko kansan suosikkilaulajaksi noussut Paula Koivuniemi kertoi aiemmin tänä syksynä lopettavansa uransa esiintymislavoilla. Nyt hän on osallistunut ystävänsä laulaja Marion Rungin 60-vuotisjuhlakonserttiin.
– Mitäs me Leidit. Paula tuli tapamaan minua Savoyssa, konserttini jälkeen, parisen viikkoa sitten. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa, Rung kirjoitti Instagramiin.
Koivuniemi ja Rung esiintyivät vuosituhannen vaihteessa Leidit lavalla -konserttikiertueessa. Heidän lisäkseen mukana olivat myös Lea Laven ja Katri Helena. Paula Koivuniemi on nykyään 75-vuotias. Hänen ensimmäinen levytyksensä oli vuonna 1966 ilmestynyt Perhonen. Ura huipentui 80-luvun alussa kappaleen Tummat silmät ruskea tukka myötä ja siitä saakka hän jatkoi huipulla vuosikymmeniä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Paula Koivuniemi tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.