Alepan kuljeturobotit herättivät viime vuonna hämmästystä Espoon kaduilla. Nyt viime vuonna pilotoidut robotit ovat tekemässä paluun katukuvaan. Robotit aloittavat toimintansa myös Helsingissä ja Vantaalla.
Alepa ja Starship-yhtiö ovat olmineet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen robottikuljetuksista asiakkaille. Kuljetukset alkavat toukokuun ensimmäisellä viikolla kolmella Alepa-myymälällä Espoossa. Palvelu laajenee ensimmäisten päivien aikana yhdeksään muuhun Alepaan Espoossa sekä Helsingissä, ja kuljetukset alkavat alkukesästä myös Vantaalla.
– Pilotoimme kuljetusrobotteja viime vuonna ja saimme niistä paljon hyvää palautetta. Halusimme laajentaa tänä vuonna palvelua ja nopeita kuljetuksia asiakkaillemme Helsinkiin ja Vantaalle, sillä pilottimme Espoossa oli onnistunut, kertoo HOK-Elannon verkkokaupan kehitysjohtaja Jukka Ranua tiedotteesa.
Robottikuljetukset tilataan S-kaupat-mobiilisovelluksen kautta. Robottien toimitusalue kattaa muutaman kilometrin säteen Alepa-myymälästä, ja ne suunittelevat kuljetusreittinsä tekoälyn avulla. Paikallispäästöttömät robottikuriirit on varustettu 12 kameralla, ultraäänisensoreilla ja tutkilla.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten kauppa, supermarket tai laajemmin aihealueesta Digi Ruoka Viihdeuutiset.