Date Movie

Elokuvat · Stara.fi

Elokuvamaailmassa tuntuu olevan vuosittainen kiintiö elokuville, jotka parodioivat muita elokuvia ja naurattavat niiden kustannuksella. Date Movie on alkaneen vuoden ensimmäinen tämän sarjan leffa.

Siinä keskitytään vain ja ainoastaan käyttämään hyväksi enemmän tai vähemmän tuttuja elokuvia parodian pohjana. Elokuvasta kertoo ehkä parhaiten piiiitkä lista niistä, joihin parodian pilkkakirves tällä kerralla osuu.

Elokuvat: Bridget Jonesin päiväkirja, Hitch, Pimp My Ride, Unelmien poikamies, Star Wars, Perhe on pahin, Painajainen perheessä, Taru sormusten herrasta, Mitä nainen haluaa, Wedding Planner, Pretty Woman, Kill Bill, Notting Hill, Kuokkavieraat, King Kong, jne…

Lisäksi osansa saavat myös Paris Hilton, Michael Jackson, Carmen Electra sekä Britney Spears ja Kevin Federline.

Juonipuoli on siis käytännössä rakennettu muiden elokuvien varaan. Niistä on ammennettu vitsien lisäksi hieman turhankin pitkiä kohtauksia. Maskeerauksesta elokuva ansaitsee täydet pisteet. Myös musiikki oli hyvin valittua tämän päivän r&b- ja hiphop-osastoa.

Pääosassa nähtävä Alyson Hannigan on jäänyt jumiin komediarooleihin, mutta onkin niissä osuva valinta. Muissa rooleissa nähdään lähinnä tuntemattomia kasvoja. Sivuosassa nähdään tosin myös Carmen Electra.

Date Movie on tyhjänpäiväistä sketsiviihdettä, joka ei ole välttämättä edes hauskaa. Se kuuluukin samaan sarjaan Scary Movie -leffojen kanssa. Aivot narikkaan ja Date Movie hoitaa loput…

Genre: Komedia (K15)



Ohjaaja: Jason Friedberg, Aaron Seltzer



Pääosissa: Alyson Hannigan, Adam Campbell, Jennifer Coolidge, Eddie Griffin, Fred Willard



Kesto: 1h 23min



Ensi-ilta: 24.3.2006

Pisteet 2/5