Psykedeeleistä kertovat kirja palautettiin 37 vuotta myöhässä: ”Pitkä, outo trippi”

Useimmat kirjaston palveluita aktiivisesti käyttävät ovat joskus tulleet palauttaneeksi lainatun teoksen myöhässä. Todennäköisesti kovin monen tapauksessa kirjan palauttaminen ei ole kuitenkaan myöhästynyt 37 vuodella.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Yhdysvaltojen Coloradossa sijaitsevaan High Plains Library District -kirjastoon palautettiin taannoin Psychedelics-niminen kirja. Ilmeisesti psykedeelit kiinnostivat lukijaa hieman liiankin paljon, sillä kirja olisi pitänyt palauttaa jo 30. toukokuuta 1987.

– Anteeksi, että palautin tämän niin myöhässä! Tämä on ollut pitkä, outo trippi, kirjan mukana olleessa viestissä luki.

MAINOS

Kirjaston julkaisussa todetaan, että kirjan eräpäivä oli jo ennen esimerkiksi Guns N’ Rosesin debyyttialbumin julkaisua ja jalkapalloilia Lionell Messin syntymää. Julkaisussa vitsailtiinkin psykedeeleistä kertovan kirjan saattavan vaikuttaa lukijan ajantajuun.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.