Hämmästyttävä valoilmiö tallentui videolle – syy todennäköisesti selvisi

Kaliforniassa ihmeteltiin huhtikuun alussa yöllistä valoilmiötä. Yötaivaalla hohti sarja kirkkaita valoja, jotka näyttivät liikkuvan lähes vaakasuoraan. Näky ikuistettiin viraalina levinneiksi videoiksi.

------

Valot loistivat taivaalla Montereyin piirikunnan yläpuoellla noin kello 01.45 paikallista aikaa. Tapausta puitiin runsaasti sosiaalisessa mediassa. Ilmiön aiheuttajaksi epäiltiin niin komeettaa, meteoriittia kuin edellisenä iltana laukaistua SpaceX-yhtiön Falcon 9 -rakettiakin.

Space.com-sivuston mukaan taivaalla näkyneet tulipallot olivat kuitenkin todennäköisesti Kiinan Shenzhou 15 -avaruusalukseen kuuluneita kappaleita. Shenzhou 15 kuljetti marraskuussa 2022 kolme astronauttia Kiinan avaruuasemalle. Aluksen kiertorata-moduuli jäi Maata kiertävälle radalle, kunnes se lopulta syöksyi alas ja hajosi ilmakehässä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.