Kovaotteinen vankilasarja Kylmä rinki saa jatkoa

HBO:n Oz, eli Kylmä rinki -sarjassa seurattiin yhdysvaltalaisen vankilan asukkaiden karua elämää. Aikoinaan sekä kohua aiheuttanut että kiitosta kerännyt sarja on nyt saamassa jatkoa sen alkuperäiseltä luojalta.

------

Miguel Alvarezia Kylmässä ringissä näytellyt Kirk Acevedo paljasti Twitterissä sarjan luojan Tom Fontanam tehneen Ozin maailmaan sijoittuvan lyhytelokuvan. Zo-nimisen lyhytelokuvan päärooleissa nähdään sarjasta tutut Lee Tergesen ja Dean Winters. Sen on ohjannut Christoph Shrewe, joka on työskennellyt muun muassa Mr. Robot ja Berlin Station -sarjojen parissa.

Zo julkaistaan Yotubessa 1. toukokuuta 2024. Acevedon mukaan tulossa saattaa olla kokonainen uusi Kylmä rinki -televisiosarja, mikäli lyhytelokuvan vastaanotto on hyvä.

Vuosina 1997-2003 tehty Kylmä rinki oli aikoinaan mullistava sarja. Suomessa Nelosella nähty sarja erosi sisältönsä ja elokuvamaisen tyylinsä ansiosta siitä, mitä televisiossa oli vielä 1990-luvun lopulla totuttu näkemään. Se raivasi tietä sarjoille, kuten Sopranos, Sinkkuelämää, The Wire – langalla ja Game of Thrones.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.