Uusi Dexter-sarja työn alla – nyt tutustutaan sarjamurhaajan nuoruuvuosiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Dexter-sarjassa seurattiin Dexter Morgania, sarjamurhaajaa, joka valikoi uhreikseen muita murhaajia. Nyt sarja on saamassa jatkoa esiosan muodossa. Dexter: Original Sin perehtyy hahmon nuoruusvuosiin.

Kymmenestä jaksosta koostuva Dexter: Original Sin sijoittuu vuoteen 1991. Sarjassa Dexterin täytyy oppia kanavoimaan sisäistä pimeyttään adoptioisänsä Harryn avustuksella. Dexter jäljittää lakia pakenevia murhaajia ja aloittaa samaan aikaan työharjoittelun poliisin oikeuslääketieteellisessä yksikössä.

Nuorta Dexteriä sarjassa näyttelee Patrick Gibson, hänen sisarpuoltaan Debraa puolestaan Molly Brown. Dexterin Harry-isän roolissa nähdään True Romance -elokuvasta ja Mr. Robot -sarjasta tuttu Christian Slater. Sarja esitetään Yhdysvalloissa Paramount+-palvelussa, joten Suomessa se julkaistaan todennäköisesti SkyShowtimessä.

Alkuperäistä Dexter-sarjaa tehtiin kahdeksan tuotantokauden ajan vuosina 2006-2013, ja vuonna 2021 tarina jatkui Dexter: New Blood -minisarjan muodossa. Sarjan päärooleja näyttelivät Michael C. Hall ja Jennifer Carpenter.