Härkä pelastettiin teurastettavaksi joutumiselta – nyt se teki maailmanennätyksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Romeo-härän tarina olisi voinut päättyä traagisesti. Eläimen kohtalona olisi ollut päätyä teurastettavaksi, elleivät Yhdysvaltojen Oregonissa toimivan eläinsuojan omistajat olisi pelastaneet sitä vain 10 päivän ikäisenä.

Romeo on elänyt Misty ja Robert Mooren tilalla nyt kuuden vuoden ajan. Siinä ajassa härkä on kasvanut massiivisen kokoiseksi. Romeo on nykyään hurjat 1,94 metriä korkea.

Guinnessin ennätystenkirja on vahvistanut Romeon olevan maailman korkein elossa oleva härkä. Ennätys kuului aikaisemmin Massachusettsissa elävälle Tommy-härälle. Sen korkeus on 1,87 metriä.

Misty Moore kertoi Guinnessin ennätystenkirjalle urosnautojen joutuvan usein teurastettavaksi. Pariskunta halusi antaa Romeolle mahdollisuuden elää turvallisesti ja hyvin hoidettuna ahtaan karsinan sijaan. Romeo osoittautui ihmisrakkaaksi tapaukseksi, ja se nimettiinkin Shakespearen Romeon ja Julian toisen päähenkilön mukaan hurmaavan luonteensa ansiosta.