Halle Berry jakoi elämänohjeita: ”Ole oma itsesi ja erotu joukosta”

Lifestyle Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Näyttelijä Halle Berry esiintyy yhdessä Mark Wahlbergin kanssa uudessa The Union -elokuvassa, joka ilmestyi Netflix-palveluun perjantaina 16. elokuuta. Halle Berry onnistuu vuosi toisensa jälkeen yllättämään fanit hänen nuorekkaalla ulkonäöllään ja vartalollaan, joka sopii edelleen toimintaelokuvien päärooleihin.

Halle Berry antaa nyt Marie Clairen julkaisemalla videolla hyviä elämänohjeita ja vinkkejä oman itsensä löytämiseen. Halle Berryn mukaan kannattaa aina pyrkiä olemaan aito ja autenttinen oma itsensä. Toisinaan oman tyylin saralla kannattaa kuitenkin leikitellä ja ottaa riskejä jos tilanne sellaista vaatii.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Halle Berry muisteli omaa ensimmäistä koe-esiintymistään, jonka jälkeen hän sai roolin. Kaikilla naisilla oli siihen aikaan mustat pitkät kiharat hiukset. Sen vuoksi muiden varoituksista huolimatta tähti päätti erottua joukosta ja leikkauttaa itselleen hyvin lyhyet ja räväkät hiukset erottuakseen muista ja jäädäkseen mieleen. Halle Berry on edelleen vakuuttunut siitä, että hiukset olivat avainasemassa hänen uransa alussa.

– Jos kävelet helvetin läpi, jatka kävelyä, tähti neuvoi vielä haastattelun lopussa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Viihdeuutiset -osioistamme.

.